Vororotti
Keski-Suomen komein kuivalla maalla oleva rotkovajoama ja kalliomuodostelma luolineen kutsuu seikkailemaan. Vororotti on valloittava retkikohde, jossa saa vietettyä enemmänkin aikaa onkaloita sekä lohkareita tutkien ja hämmästellen.
Vororotti
Jämsän lounaiskulmalla sijaitseva rauhoitettu luonnonsuojelualue on neljä hehtaaria. Alueen kallioperä on yli 1800 miljoonaa vuotta vanhaa graniittista syväkiveä, joka on muinaisen vuorijonon ja Keski-Suomen graniittilaatan raja-aluetta.
Nimensä mukaisesti yli sata vuotta sitten Vororotissa on piileskelty lain kouraa. Kapeassa tunnelissa voi tarkkasilmäinen vieläkin havaita nokisia jälkiä ryöväreiden nuotioista ja piilopaikaksi soveltuvan luolan. Vanhojen tarinoiden mukaan vainojen aikaan rotkoa olisi hyödynnetty pako- ja turvapaikkana sekä ryöstösaaliiden kätköpaikkana.
Komeiden kallioseinämien luokse kulkee kivikkoinen ja vaativa polku, mutta maasto on kuivahkoa. Kivenlohkareiden täyttämässä rotkossa on kuljettava varovasti, sillä suurten kivilohkareiden seassa ei ole varsinaisia polkuja tai reittejä. Rotkoon kannattaa tutustua kiertämällä reunoja pitkin – myös alhaalta ihailtuna rotkon jylhät kallioseinämät tulevat upeasti esille. Reuna-alueilla on syviä ja kapeita kuiluja, joten liikkuessa tulee olla tarkkana. Vororotti on valloittava retkikohde, jossa saa vietettyä enemmänkin aikaa onkaloita sekä lohkareita tutkien ja hämmästellen.
Vororotin tarina
Vororotti – Ukko-ylijumalan palvontapaikka ja varkaiden tyyssija
Jo pelkkä nimi yhdistelmä houkuttelee käymään paikalla. Voro kuulostaa tutulta, kyllä varastahan se tarkoittaa. Ja rottihan tulee Jämpsän murteesta tarkoittaen rotkoa. Alueen kallioperä on yli 1800 miljoonaa vuotta vanhaa graniittista syväkiveä ja on maakunnallisesti merkittävä kuivalla maalla sijaitseva rotkovajoama. Täytyypä heti alkuun varottaa, että rotkon alueella maasto on vaivalloisen kivistä ja hankalaa kävellä, mutta vaivan arvoista. Hyvät maastokengät kannattaa laittaa jalkaan eikä kävelysauvoistakaan ole haittaa..
Ja hei! Minua tervehtii korkea, kapeahko kalliopaasi, jonka yläosa muistuttaa mielestäni ihmisen päätä! Seuralaiseni löytää eri kohdasta toisetkin kasvot. Täällä on ”varmasti” ennen palvottu ukkoa. Ihan mykistää. Nousen ylös kalliotasanteelle, sillä tiedän siellä oleva useita kuppikiviä. Löydän ne uudestaan hetken etsinnän jälkeen. Ne ovat selkeästi ihmisen tekemiä. Tämä vahvistaa oletusta palvontapaikasta, sillä kuppikiviin on nähtävästi jo pronssikaudelta tai rautakaudelta lähtien laitettu uhri ensimmäisestä satoon, karjanhoitoon tai muuten kotiin liittyvästä tuotteesta. Vororotin läheltä voisi siis löytyä vanha kaski tai kuokkaviljelys.
Lähden vielä luolaa haeskelemaan. Olen mielestäni löytänyt sen jo aikaisemmilla käynneilläni, mutta huomaan, että löydöksestäni puuttuu katto. Se onkin siis vain halkeama. Vaimoni katoaa johonkin, ja jalan jälkiä seuratessa huomaan, että hän on kadonnut maan uumeniin, luolaan.
Tästä luolasta tulee rotkon alkuosan nimi Voro. Nimittäin ennen vanhaan Keisarivallan aikana lähellä torpassa asusti Hönnipoika. Hän sitten sivukylien talojen miesväen mennessä kauemmas päivän töihin astui sisään kirves kädessä ja vaati ruokaa pöytään. Saattoipa samalla käteen tarttua jotain arvokkaampaakin, jotka Hönnipoika piilotti luolaan. Tarinat kertovat myös häijyn ja kuulun paikkakuntalaisen murhaajan sekä rosvon Lenkku-Opan piileskelleen joukkoineen Vororotin suojissa ja keventäneen ohi Laukaantietä kulkeneiden matkaajien taskuja.
Paljon myöhemmin eräs partalalainen opettaja luokkaretkillä piiloutui luolaan ja säikäytteli oppilasparkoja. Samainen opettaja oli myös mukana Jämsän työväenopiston rehtorin vetämällä opintoretkellä. Kansankynttilä kyseli, onko tämä tietoinen luolasta. Rehtori ei kuitenkaan huomioinut kyselijää mitenkään, joten opettaja päätti tehdä jekun, piiloutui luolaan, jonka päällä retken vetäjä sanaili rotista ja päästi muutaman kuuluvan kutsuhuudon. Voi tuota hämmennystä, mikä valtasi rehtorin.
Valkea lumi luo aivan uuden laisen tunnelman rotkoon.
Tarinan takana ex-eräopas Ilkka Talvi