Retkeilijät laavulla syksyllä
Kuva: @ihanastipihalla_ / IG

Laavuretki Jämsässä – parhaat laavut, nuotiopaikat ja vinkit onnistuneeseen retkeen

Tunnelmallinen syysilta houkutteli meidät ulos luontoon, ja päätimme lähteä pitkästä aikaa retkelle jollekin Jämsän upeista laavuista. Himos-Jämsän alueella on useita kauniita laavukohteita – tällä kertaa suuntasimme Liekokorven laavulle, joka sijaitsee lähellä Länkipohjan taajamaa.

Liekokorven luonnonsuojelualue hurmaa vanhalla kuusimetsällään, jonka siimeksessä kulkee kaksi viitoitettua luontopolkua pehmeiden sammalmättäiden halki. Syksyinen sää helli lempeillä auringonsäteillä, jotka saivat sadepisarat kimmeltämään puiden oksilla – täydellinen ilta laavuretkelle Jämsässä.

Nuotion loimussa, hämärtyvässä illassa, tee ja nuotioleivät maistuivat erityisen hyviltä. Retki muistutti jälleen, kuinka voimaannuttavaa luonnossa oleminen on. Nappaa tästä itsellesi inspiraatiota omaan laavuretkeesi, bongaa Jämsän parhaat laavut, tutustu laavuretkeilyn saloihin ja ota talteen retkietiketin tärkeimmät periaatteet.

Ystävykset nuotion äärellä syksyllä liekorven laavulla

Laavu, täydellinen retkikohde päiväretkelle tai yöpymiseen luonnossa – Näin retkeilet laavulla

Laavu on ihana kohde retkeillä, olitpa sitten lähdössä päivä- tai yön yli- retkelle. Laavu tarjoaa suojaa, tulisijan ja tunnelmaa niin päiväretkelle kuin yönyliseikkailuun. Nuotion äärellä voi valmistaa herkullisia eväitä ja nauttia luonnon rauhasta. Laavulla on ihanaa istuskella kiireettä, nauttia nuotion lämmöstä, tulen rätinästä sekä ennen kaikkea ympäröivästä luonnosta.

Nuotion teko laavulla – turvallisuus ja vastuullisuus edellä

Useimmilla Jämsän laavuilla on tulipaikka, mutta on tärkeää muistaa, että nuotion tekeminen ei ole aina sallittua. Ennen retkeä kannattaa aina tarkistaa, onko alueella voimassa maastopalovaroitus – tällöin avotulen teko on kielletty, ja ruoanlaitto tulee hoitaa esimerkiksi retkikeittimellä.

Nuotion saa tehdä vain merkityille tulipaikoille, ja joillakin laavuilla tulenteko vaatii maanomistajan luvan. Avotulen teko vaatii aina huolellisuutta ja varovaisuutta, jotta retkeily Jämsän luonnossa pysyy turvallisena kaikille.

Huomioi myös, että laavuilla ei välttämättä ole valmiita polttopuita. Monille kohteille täytyy kuljettaa puut ja sytykkeet itse, joten varaudu etukäteen.

Tämä on osa vastuullista retkeilyä ja hyvää laavuetikettiä.

Myös nuotion sytyttäminen on taito itsessään, tässä meidän vinkit nuotion sytyttämiseen:

  • Käytä kuivaa puuta
  • tee puista tarpeeksi pieniä ja lado ne ristikkäin pinoon
  • laita väleihin sytykettä, esimerkiksi kiehisiä, tuohta tai muita sytykkeitä.

Ja tärkeimpänä – muista vahtia avotulta ja huolehdi, että nuotio on kokonaan sammunut, ennen kuin poistut paikalta! Nuotion vahtiminen ja sammuttaminen on aina retkeilijän vastuulla.

Kiehisten vuolu nuotiolla

Laavuetiketti – Näin käyttäydyt vastuullisesti ja kohteliaasti laavulla

Jotta meillä kaikilla olisi viihtyisää retkeillä ja nauttia laavuista, on meidän kaikkien syytä noudattaa hyvää retki- ja laavuetikettiä. Hyvä laavuetiketti tarkoittaa luonnossa liikkujan tapaa käyttäytyä vastuullisesti ja toiset huomioiden laavulla ja sen ympäristössä. Tämä takaa viihtyisän retkikokemuksen kaikille!

Hyvän laavuetiketin muistilista:

Pidä paikat siistinä

Vie aina roskat mukanasi. Jätä laavu siistimpään kuntoon kuin saapuessasi.

Varaudu nuotion tekoon

Kaikilla laavuilla ei ole valmiita polttopuita. Ota mukaan omat puut ja sytykkeet. Jos käytössä on puuliiteri, tee pieni määrä puita ja kiehisiä valmiiksi laavun nurkkaan seuraavalle – se on hyvä retkeilytapa.

Kunnioita luontoa

Älä vahingoita eläviä puita tai ympäristöä. Elävistä koivuista ei tule repiä tuohta sytykkeeksi – ota mukaan omat tai käytä maasta löytyvää kuivaa materiaalia.

Huomioi muut retkeilijät

Laavu on yhteinen tila. Jaa tilaa, vältä melua ja käyttäydy rauhallisesti. Laavuetiketti perustuu toisten huomioimiseen ja vastuulliseen luontokäyttäytymiseen.

 

Voileipiä nuotiotulen äärellä

Mitä pakata mukaan laavuretkelle – retkeilijän muistilista

Laavurepun sisältö vaihtelee sen mukaan, millaiselle retkelle ollaan lähdössä. Yöpyminen vaatii enemmän valmistautumista kuin päiväretki. Ennen retkeä kannattaa miettiä, mille laavulle olet menossa, kuinka pitkä reissu on, ja millaiset varusteet kyseinen laavu tarjoaa.

Laavulla yöpyminen – huomioi nämä

Kaikki laavut eivät sovellu yöpymiseen. Osa on tarkoitettu vain päiväkäyttöön, eikä niissä ole kunnollista nukkumismahdollisuutta.

Jos suunnittelet yöpymistä laavulla, tarkista seuraavat asiat etukäteen:

  • Onko laavussa tasainen ja kuiva pohja? (Maapohja ei aina ole mukava nukkua.)
  • Onko laavu yleisesti käytössä yöpymiseen?
  • Muista keskikesällä hyttysiltä suojautuminen – laavussa ei ole ovia tai seiniä.

Yöpymiseen riittää usein yksinkertainen varustus:

  • Makuualusta
  • Makuupussi
  • (Tarvittaessa hyttysverkko)

Nuotiopaikat ja varusteet – valmistaudu yllätyksiin

Laavujen nuotiopaikkojen varustelut vaihtelevat paljon. Kaikissa ei ole ritilää tai edes valmiita polttopuita. Jos haluat valmistaa ruokaa, ota mukaan:

  • Halsteri tai makkaratikku – jos ritilää ei ole
  • Puukko ja sytytysvälineet
  • Tarvittaessa omia polttopuita ja sytykkeet

Laavurepun tärkeimmät varusteet

Pakkaa ainakin nämä mukaan retkellesi:

  • Istuinalusta – suojaa kylmältä ja kostealta
  • Puukko ja tulitikut – monikäyttöiset retkeilyvälineet
  • Otsalamppu tai taskulamppu – varsinkin syksyn ja talven hämärässä
  • Juomapullo ja eväät
  • Roskapussi
  • Taukovaatteet – liikkeellä pysyy lämpimänä, mutta istuessa tulee nopeasti vilu. Mikään ei ole niin ihanaa kuin kääriytyä lämpimiin vaatteisiin ja nauttia retkestä sekä eväistä kiireettömästi.

Yhteenveto

Parhaan laavukokemuksen saat, kun olet varautunut oikein. Tarkista laavun varustetaso ja soveltuvuus etukäteen, mikäli mahdollista. Pakkaa reppuun juuri siihen retkeen sopivat tarvikkeet. Näin retkestä tulee mukava, turvallinen ja onnistunut.

Retkeilijä syömässä leipää laavulla illalla

Retkeilyä Jämsässä – löydä alueen kauneimmat laavut ja nuotiopaikat

Himos-Jämsän alue tarjoaa upeita mahdollisuuksia retkeilyyn ympäri vuoden. Tässä esittelemme Jämsän kauneimmat laavut, jotka sopivat niin päiväretkille kuin pidemmillekin luontoseikkailuille. Mukana myös vinkkejä laavuille saapumiseen ja tunnelmallisiin nuotiopaikkoihin.

Laavut Jämsässä:

Liekokorven laavu – Vanhan kuusikon suojassa

Sijaitsee Länkipohjan taajamassa, Hiukkaan kylässä. Liekokorven luonnonsuojelualue hurmaa vanhalla kuusimetsällään ja pehmeillä sammalmättäillään. Alueella kulkee noin kahden kilometrin mittainen viitoitettu luontopolku. Iso laavu tulipaikkoineen tarjoaa suojaa suuremmallekin seurueelle. Laavulle pääsee myös vanhaa metsäautotien pohjaa pitkin, jolloin matkaa parkkipakalta laavulle tulee vain muutama sata metriä. Liekokorven laavu on yksi Jämsän upeista laavukohteista – täydellinen paikka rauhalliselle laavuretkelle luonnonsuojelualueen sydämessä.

Yläisen Liesjärven laavu – Kirkasvetisen järven rannalla

Sijaitsee kauniin järven rannalla. Auton voi jättää parkkiin tien varressa olevalle levikkeelle. Tie vie laavulle asti, mutta se on usein huonokuntoinen, joten perille asti ei suositella ajamista. Alueella on laavu sekä nuotiopaikka aivan rannassa. Järvi on erityisesti sukeltajien suosiossa – kirkasvetisessä suolammessa näkyvyys voi olla jopa 10 metriä. Jos siis satut poikkeamaan täällä kesällä, kannattaa ehdottomasti napata snorkkeli mukaan. Jos etsit tunnelmallista nuotiopaikkaa Jämsässä kirkasvetisen järven äärellä, Yläisen Liesjärven laavu tarjoaa ainutlaatuisen retkielämyksen.

Myllyjärven laavu – Upea iltaretkikohde

Jämsän kaupungin omistama laavu, joka sijaitsee Majatalo Morvan läheisyydessä. Morva vastaa myös laavun huollosta. Myllyjärven laavu on erinomainen kohde retkeilyyn Jämsässä – nuotiopaikka ja järvimaisema tekevät siitä täydellisen paikan rentoutumiseen.

Heräjärven laavu – Näköalapaikka kirkasvetisen järven äärellä

Sijaitsee rinteessä kirkasvetisen järven läheisyydessä. Hiekkakankaalla sijaitsevalta laavulta pääsee polkua pitkin laskeutumaan supassa sijaitsevalle järvelle, jonka ympäri kulkee merkitty reitti. Kesäisin kannattaa ottaa mukaan snorkkeli ja tutkia järven elämää pinnan alta.

Kurhiviidan laavu – lammen rauhassa

Palvian luontopolku on noin viiden kilometrin mittainen rengasreitti, joka sopii hyvin päiväretkelle. Itse luontopolun varrelta löytyy kota ja tulenteko paikka, mutta jos poikkeaa hieman reitiltä, löytyy Eikan lammen rannalta tämä pieni laavu, jossa pääsee tauosta nauttimaan kauniin luonnon keskellä. Kurhiviidan laavu tarjoaa hiljaisuutta ja rauhaa – täydellinen paikka päiväretkelle Jämsän kauniissa metsämaisemassa.

Pukinvuoren laavu – Upealla näköalapaikalla

Aivan Jämsän keskustan tuntumassa Hartusvuoren-Pukinvuoren ulkoliikunta-alueella sijaitsee upea maisematerassilla varustettu laavu, josta avautuu näkymät kaupungin ylle. Alueella on luontopolkuverkosto ja valaistu kuntorata. Tälle laavulle ehtii piipahtamaan arkenakin.

Paljakan laavu – Himosvuoren rinteillä

Paljakan laavu sijaitsee Himoksen läheisyydessä Paljakan patikointireitin varrella. Patikointireitti kulkee Himosvuoren rinteessä ja laavu sijaitsee rinteen yläosassa, joten se ei sovellu liikuntarajoitteisille. Himosvuoren päältä löytyy upeita polkuja ja uskomattoman kaunista luontoa – kuin pieni pala Lappia keskellä Suomea!

 

Jämsän laavut tarjoavat elämyksiä ympäri vuoden. Sulan maan aikaan laavuille pääsee helposti jalan, ja talvella useimmille johtaa tallatut polut. Osa laavuista sijaitsee hiihtolatujen varrella, joten retkelle voi lähteä myös suksilla. Erityistä tunnelmaa tuo laavulle saapuminen umpihangessa liukulumikengillä, lumikengillä tai metsäsuksilla. Jämsän laavut ja nuotiopaikat tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia retkeilyyn ympäri vuoden – olitpa sitten suunnittelemassa laavuretkeä, eväshetkeä tai yöpymistä luonnossa.

Retkemme Liekokorven laavulle herätti jälleen innostuksen seuraavaan seikkailuun – ehkä ensi kerralla suuntaamme yöksi laavulle nauttimaan syksyisestä luonnosta ja sen rauhoittavasta tunnelmasta.

Olitpa sitten kokenut retkeilijä tai vasta-alkaja, Jämsän laavut ja nuotiopaikat tarjoavat unohtumattomia elämyksiä. Suunnittele oma laavuretki Jämsässä – pakkaa reppu, valitse kohde ja lähde nauttimaan luonnon rauhasta.

Ota askel kohti uutta seikkailua – Jämsän laavut odottavat retkeilijää!

 

Vieraskynä-tekstiä kirjoittelee Maiju ja Heidi, naiset Instagram-tilin @ihanastipihalla takaa. Olemme intohimoisia luonnossa liikkujia, rauhallisista retkistä nautiskelijoita ja jaamme näitä intohimon kohteita myös aktiivisesti somessa. Jämsässä olemme viihtyneet hyvin, toinen lähes koko elämänsä, toinen jo reilusti yli parikymmentä vuotta. Jämsä on luontoliikkujan paratiisi keskellä Suomea! 

 

Sisältö on tuotettu osana Lumovoimaa luonnosta – Uutta kilpailukykyä luontomatkailulla -hanketta.

Hanketta rahoittaa:

Keski-Suomen liiton logo

Tarinoita ja vinkkejä blogissa

Katso kaikki
Edellinen
Seuraava